Arvo Sijoitusosuuskunta tukee PR Rollsin kasvua

Alueellinen sijoitus- ja kehitysyhtiö Arvo Sijoitusosuuskunta tukee PR Rollsin kasvua 0,4 miljoonan euron suuruisella oman pääoman ehtoisella sijoituksella. Rahoituspaketin muut osapuolet ovat Nordea Pankki ja Finnvera.

Uutiset

12.01.2021
adeolu eletu unRkg2jH1j0 unsplash

Arvo Sijoitusosuuskunnan toimitusjohtajan Jari Pirisen mukaan sijoitus nivoutuu yhteen PR Rollsin sukupolvenvaihdoksen ja uuden kasvustrategian kanssa. Hän toteaa yhtiön kehittyneen oman segmenttinsä syväosaajaksi. Siksi PR Rolls täydentääkin hyvin Arvo Sijoitusosuuskunnan alueellisten sijoitusten salkkua.

- Tämä rahoituskokonaisuus tukee erinomaisesti yhtiömme kasvustrategian toteuttamista. PR Rollsin palveluilla on kasvava kysyntä sekä kotimarkkinoilla Suomessa että kansainvälisesti. Vuosien kuluessa meistä on tullut kenttäpalveluihin erikoistunut pinnoitus-, koneistus- ja huoltoyritys, jolla on maine alansa luotettavana osaajana, sanoo PR Rollsin hallituksen puheenjohtaja Göran Antila.

Hänen mukaansa yhtiön palveluiden luotettavuus perustuu ennen kaikkea tarkkaan suunnitteluun, PR Rollsin omaan menetelmä- ja tuotekehitykseen sekä kokeneisiin ja tehtäviinsä koulutettuihin työntekijöihin.

Lue PR Rollsin yritystarina Arvo Sijoitusosuuskunnan jäsenlehdestä tästä linkistä:

https://www.arvosijoitus.fi/arvo/ajankohtaista/pyhajokista-osaamista-maailmanmarkkinoille